tiistai 30. lokakuuta 2012

Joulukortti rinki 2/4

Lumista päivää kaikille,pyryttää ja pyryttää joten on aika sitten julkaista joulukortti Mari-Susannan matskuista. Ihastuttavat matskut tuli taas postista ja hui miten paljon Mari-Susanna oli matskuja laittanut mutta sain kun sainkin kaikki korttiin laitettua :) Alku shokki oli pienoinen kun näin mitä kuoressa oli sillä siellähän oli paljon punaista ;) Menee minulla aina kauemmin kun saan sitten tehtyä kortin kun suunnittellu tuottaa vaikeuksia punaisen ja vihreän sävyissä ;) Mutta päätin sitten vielä värittää kuvan vihreällä ja punaisella joten sehän on sitten melkein täydellinen kortti minulta. Olen kyllä tosi tyytyväinen tähän korttiin koska haasteena on nuo värit minulle aina korteissa.Ihastuttava leimakuva oli iso ja veikin suuren osan korttipohjasta. Meinaan käyttää toisenkin kuvan joulukorttiin tosin sitä en ole vielä aloittanut mutta eikä se ajatus ole jo puoli ruokaa ;) 

Jännä nähdä mitä muut on saaneet aikaan matskuista :) Mukana menossa ovat minun ja Mari-Susannan lisäksi Apris ja Kotkotin. Nyt on taas yksi joulukortti tehtynä joten ei kun uuden kimppuun sillä välin ennen kun uudet matskut kolahtaa postilaatikkoon. 

Pitkästä aikaa ajattelin osallistua kortilla myös johonkin haasteeseen ja koska Lauran korttihaasteessa oli aiheena rusetti niin eikös tämä siihen käy sitten hyvin :)

Tässä kuvattuna matskut mitkä tuli kirjekuoresta!
 Ja tämän näköisen joulukortin sain aikaiseksi matskuista :)
 Lumista päivää kaikille!

4 kommenttia:

  1. Hienosti olet onnistunut sillä tämähän on aivan upea kortti:))
    Pidä ne lumisateet siellä vaan, meillä alkaa olla perjantaiset jo sulaneet!

    VastaaPoista
  2. Kiva, että sinulta löytyi materiaaleista kuva. Itse kun unohdin kuvata. Todella kauniin kortin olet tehnyt ei niin lemppariväreistäsi. Ja hienosti taas materiaaleja käyttänyt, minulla jäi turhan paljon jäljelle. Mutta toinen kortti sitten vaan kehiin. Mitäköhän se posti ensi viikolla tuo...hmmm :)

    VastaaPoista
  3. Wau! Hyvin olet onnistunut, vaikkei lempivärit olekkaan :)) Minulla kyllä kuumottikin poskia siihen malliin viikonloppuna, että taisit sadatella minut kuuhun ;))

    VastaaPoista
  4. Kiva kortti ja upea väritys !
    Miukin valmistuis taaskin myöhässä..

    VastaaPoista

Thanks for your comments and your visit my blog :)