maanantai 12. lokakuuta 2015

Joulurinki 3/4

Joulurinkiä mennään ja melkein voisi sanoa että viimeistä viedään. Pirjon materiaalit runsaat sellaiset tuli viime viikolla ja sain tehtyä kaksi korttia suht ajoissa mutta enpäs ole ehtinyt niitä laittaa tänne kun olimme reissussa pitkän viikonlopun ja kännykän kautta en voi jostain syystä tänne lisätä mitään enkä voi kännykällä edes kommentoida mitään ikinä. 

Mutta nyt sain ison koneen auki ja päätin että laitan ensimmäiseksi kortit esille. Korttiringissä mukana Apris joka onkin emäntänä tässä ringissä ja lisäksi on Pirjo ja Tuula. Tuulan materiaalitkin löysi perille jo viime viikolla ja koitan tällä kertaa saada korttini ajoissa esille :) Anteeksi kovasti viivästys!

Kuoren sisällön kyllä kuvasin mutta nyt kun olisi kuvalle tarve eipäs sitä mistään löydykkään :( Leimakuva oli minullekkin uusi tuttavuus ja on aina kiva saada uusia leimakuvia ja heti tulee mieleen että voi että tuota minulla ei olekkaan vielä ja sellainen olisi kiva hankkia ;)
Tässäpä minun valmiit kortit ja poikkeuksellisesti sain tehtyä jopa kaksi korttia. Sain tuhlattua melkein kaiken muun materiaalin muitta tapetti jäi käyttämättä kokonaan tällä kertaa.
Punaisen sävyinen kortti:
 Vihreän sävyinen kortti:
 Käykäähän ihmeessä katsomassa mitä ihanuuksia muut naiset ovat tehneet..siellä on todella upeita luomuksia valmiina.Mukavaa syksyistä viikkoa kaikille. Meillä se on ollut jo pakkasta -8 viime viikolla melkein koko ajan ja nyt ollaan taas saman verran plussalla :)
 

3 kommenttia:

  1. Ihania molemmat , iloisella lumiukolla!

    VastaaPoista
  2. Voi ihanuus... ihastelin varsinkin miten olet laittanut nauhat ja pikkuruiset kulkuset... Aina saa uusia ideoita!! Mahtavaa!!
    Hui, ompa teillä kylmää.... kun me värjötellään jo ihan muutamassakin
    miinus asteessa, ekat pakkaset tuntuu aina kylmimmiltä!!

    VastaaPoista
  3. Todella ihanat kortit olet tehnyt. Kivasti punainen sekä vihreä.

    VastaaPoista

Thanks for your comments and your visit my blog :)